1960-luvulla vain harva pitäytyi enää maatiaiseläinkantoihin. Samoihin aikoihin heräsi kuitenkin jo myös säilyttämistarve.

Mitä kotimaisiin hevosiin tulee, olemme jo menettäneet Hämeen hevosen ja Karjalan hevosen, joista on vain vähäisiä tietoja. Lampaiden maatiaisrodutkin ovat muuttuneet. Kainuunharmaksessa on ollut sarvekkaitakin. Uusi tuttavuus oli ”nyylylammas”, joka oli pikkukorvainen tai korvaton. Sitä esiintyy Virossakin. Maatiaisvuohilla olivat uuhetkin alun perin sarvekkaita. Suomessa on ollut useita alalajeja pohjoiseurooppalaista maatiaissikaa: länsisuomalainen ”luppakorva”, Savossa ja Karjalassa pidetty kirjava ”pirtasika” ja Pohjois-Suomen sika. Karjalan maatiaiseläimistä on niin paljon hävinnyt siksi, että evakkoon lähdettäessä otettiin mukaan tärkein eli lypsykarja, ei sikoja, lampaita eikä kanoja. Hämmästelimme pitkäkarvaisia maatiaissikoja, joiden karvoista villan kanssa kehrättiin lankaa, josta tuli mainioita kintaita. Ne eivät vettyneet kuten villakintaat, vaan vesi valui niistä läpi, ja ne sopivat siten hyvin talvinuotan vetoon. Järvialueella sanottiinkin, ettei tyttö voinut mennä naimisiin ennen kuin hän oli oppinut tekemään miehelleen siankarvakintaat.

https://www.maatiainen.fi/arkisto/Maatiainen_4-2009_alku.pdf

Suomenlampaista tarkemmin ruskea suomenlammas on lähiten sukua